Kun toisella on vain minä moodi päällä
Oletko koskaan ollut siinä tilanteessa, kun kerrot toiselle huumorin kautta naureskellen kuinka sinua ei oikein kuunnella tai oteta ehdotuksia/neuvoja vastaan ja toinen sitten loukkaantuukin siitä? Yhtäkkiä loukkaankin toista ja hän rupeaa kertomaan kuinka pahalta hänestä tuntuu. Kerroin vielä, että ihan yleisesti kaikkien kanssa käy tätä, ei vain hänen, niin silti hän loukkaantuu syvästi. Patti tilanne valmis, vaikka riitaa en halunnut ja yritin kevyellä huumorilla höystää ja harmittomasti vain mainita asiasta. Muuten en olisi edes maininnut koko asiaa, mutta tilanne oli aiheellinen ja oikeastaan puoli vahingossa sen mainitsinkin.
Olin siis useaan kertaan ehdottanut ja puhunut hierontavasarasta, kuinka se voisi auttaa omiin kipuihini lihasten kanssa ja hevosellekkin voisi olla hyvä. Lisäksi kun en voinut omilla rikkinäisillä käsillä hieroa miestä kuin muutaman minutin, voisin sillä sitten häntäkin hieroa. Nyt sitten yhteinen kaverimme oli tätä vuolaasti suositellut ja yhtäkkiä kyseinen masiina alkoi miestä kiinnostamaan. Tähän naureskellen vitsillä tokaisin, että "nytkö alkoi kiinnostamaan, kun joku muu suositteli?" niin alkoi kuulemma veri kiehumaan ja loukkasin häntä. Olin hyvin hämmentynyt.
En viitsinyt edes vastata miehelle seuraavia ajatuksiani. Pahoittelin vain vaikka yritin sanoa hänelle, että sitä tekee muutkin, eikä vain hän. Olen kuin Timonista ja Pumbasta se Pumba, sanon/keksin/kerrankin väläytän jotain, joku muu sen sitten "keksii" seuraavaksi. Niin kovasti teki mieli mainita asiasta, kuinka asialle tuli tarve vasta kun hänellä on joku paikka kipeä. Aivan, vasta kun hän. Lisäksi hän ehdotti aikaisemmin, että minun kipuni saattaisivat olla neurologisia. Pääni kuulemma vain luulee, että olen kipeä. En hänelle kertonut kuinka syvästi se loukkasi, olin vain hiljaa. Se että verikokeissa ei näy mitään, ei tarkoita etteikö hermostokipuni olisi todellista, aurallinen migreeni on kuulemma vain keksitty ja ne pahoinvoinnit aamuisin vuodesta toiseen on vain luonteen heikkoutta. Näitä olen kuullut vuosia.
Olen niin väsynyt, vaikka yritän jaksaa ja olla positiivinen. Mieheni on huomannut myös masentuneisuutta, varsinkin kun jos en jaksa aina piilotella sitä. Luulin suhteemme alussa, että hän jos kuka ymmärtäisi, toisinhan siinä kävi. On monia asioita jotka syö omaa mieltäni, siihen kuitataan joka kerta "Miksi välität? Onko sillä mitään väliä?". No ei sillä varmaan ole mitään väliä miltä minusta tuntuu, kunhan vain kaikilla muilla on mukavaa. Vituttaa vain aina olla se paska ämpäri, johon voi kaataa loputtomasti paskaa, läikkymättä koskaan laidan yli. Joskus kun yrittää sitä ämpäriä tyhjentää, on aina jollain muulla pahemmin/paremmin/suuremmin jne loputon lista. Minäkin olen vain ihminen, en kone.
Kommentit
Lähetä kommentti